Uskottomuus ja kommunikointivaikeudet ovat nimenomaan perheneuvojan näkökulmasta merkittäviä huolenaiheita, jotka vaikuttavat ihmisten jaksamiseen ja perheiden hajoamiseen. Ajattelen kuitenkin, että aikamme stressi- ja suoritusyhteiskunnassa suurinta ihmisjoukkoa koskettava huolenaiheeni on lukuisten mahdollisuuksien tarjonnasta aiheutuva kiire ja kyvyttömyys pysähtyä itselle merkittävien asioiden äärelle. Jos ihminen jää tunnekoukkuun kiireensä kanssa, muodostuu siitä vähitellen asenne, joka on osa hänen ajatusmaailmaansa.
Kodin pitäisi olla perheenjäsenten maanpäällinen sielujen kohtaamispaikka. Mikä merkitys meidän jokaisen hyvinvoinnille onkaan sillä, jos osaamme järjestää sielujen läsnäoloa! Puolisoiden etääntyminen toisistaan muodostuu salakavalasti useissa perheissä nimenomaan arjen hektisyydestä johtuen. Tämän ajan individualismi paistaa perheistä läpi - jokainen pyrkii pitämään kiinni omista oikeuksistaan; joskus jopa perheonnen kustannuksella. Lähes jokaisen parisuhdeongelman taustalla on vähäinen yhdessäolo. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin tiedetään johtuvan yksinäisyydestä - perheillä ei ole aikaa toisilleen.
Ihminen viisaudessaan on kehittänyt kommunikointia helpottaakseen lukuisia yhteydenpitomahdollisuuksia, joita ilman satojen kilometrien päässä toisistaan olevien olisi mahdotonta samanaikaisesti olla yhteisneuvottelussa. Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Huomaamatta – pysähtymättä sähköpostiviesteihin vastaamiseen tai puhelinneuvontaan voi vierähtää jopa enemmän aikaa kuin kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen.
Vanhempien tehtävänä on huolehtia lastensa OLOajasta, jota nukkumisen, koulunkäynnin ja harrastamisen ohella pitää olla riittävästi. Lapset mieluusti haluavat osallistua monenlaisiin iltatouhuihin, jotka luonnollisesti ovat lapsen kasvua tukevia, mikäli niitä on sopivasti. Tänä päivänä ollaan huolissaan myös lasten mahdollisuudesta tutustua sukupolvien ketjuun ja huoli ei ole lainkaan aiheetonta, sillä monet lapsiperheet asuvat kaukana sukulaisistaan. On rikkautta tuntea eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä.
Aikuisena on harvinaista onnea, jos joku muu pitää meidän puoliamme. On itse opittava kieltäytymään tehtävistä, jotka tuntuvat raskailta ja ovat aikaa ja voimavaroja vievinä oman onnemme uhkana. On osattava sanoa ei lukuisille mahdollisuuksille ja valitettavasti moni pysähtyy vasta, kun on pakko. Työuupumus on yhä tavallisempaa, koska ne, joilla on työtä ylikuormittuvat velvoitteidensa edessä. Liian usein ajankäytön hallinnan harjoittelu tulee mieleen vasta sairastumisen yhteydessä. Kun ei enää voi tehdä töitä tai juosta kiireessä toimesta toiseen, on pakotettu kohtaamaan oman elämäntapansa varjopuolet. Usein vasta vakava sairastuminen pysäyttää kiireen runteleman ihmisen ja joskus se pysäyttää lopullisesti. Siihen nähden ajankäytön hallinnan opettelu on vaivannäön arvoinen. Ajankäytön hallinta ei ainoastaan vähennä stressiin sairastumista, vaan se myös lisää onnellisen ajan osuutta elämän kokonaisuudessa.
Suomalaistutkimuksen mukaan ihmiset haluavat antaa ja toivovat osakseen rakkautta ja hellyyttä. Pienikin annos päivässä riittää tuomaan hyvän mielen, mutta ilman pysähtymistä on vaikeaa antaa rakkauden maljasta. Ihmiset tarvitsevat rauhaa, jota toivotetaan vähintäänkin jouluisin. Onneksi joulurauha julistetaan ja toivottavasti se laskeutuu monien kotiin keskeyttämään hektisyyden. Ehkä hyvä olo olisi tutumpi tunne, jos rauha julistettaisiin useammin. Äitinä rohkenen väittää, ettei maailmassa ole juuri mitään yhtä ihanaa kuin lasten silmien ilo, joka syntyy helposti yhdessä vietetystä ajasta.
Leppoisaa kotiaikaa perheenjäsenet saavat enemmän, kun sovitaan kunkin jäsenen kotityövastuut. On viisautta opastaa lapset jo taaperoiästä alkaen osallistumaan kodin askareisiin. Onneksemme meillä on Suomessa oikeus saada niin fyysistä kuin verotuksellistakin helpotusta kotitöiden tekemiseen – yhä useammat valitsevat siivouspalvelun yritysmuotoisena.
Arvot näkyvät myös arkielämässä esimerkiksi siten, että kiireen keskellä saatamme sanoa, ettei meillä ole aikaa johonkin, mitä meidän pitäisi tehdä tai mitä haluaisimme tehdä. Jokaisella on kuitenkin aikaa siihen, mitä hän pitää todella tärkeänä: kysymys on loppujen lopuksi arvovalinnoista ja asioiden priorisoinnista - työt ja toimet järjestetään tärkeysjärjestykseen. Mikä tuntuu olevan tärkeää nyt heti tehtynä, saattaa yllättävästi luoda tukosta muihin töihin. Vastaavasti joku toiminta, kuten liikunnan harrastaminen, saattaa tuntua ajanhukalta kiireen keskellä, mutta tosiasiassa se vähentää kiireen tunnetta tulevaisuudessa, koska hyväkuntoinen ihminen kestää paineita paremmin. Monien asioiden toimittaminen vaikuttaa ensisilmäyksellä kiireellisiltä. Tosiasiassa työt voivat useimmiten odottaa. Keskittyminen oleelliseen on ajankäytön hallinnan perusedellytys ja oleellinen on huomispäivän rakentaminen, ei niinkään tästä päivästä selviäminen. Ajankäytön hallinta on asenne elämään.
Tarpeemme ja toiveemme muuttuvat ja jokainen voi oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan niitä. Onnea tavoittaaksemme voimme aloittaa pysähtymällä. Mitäpä jos kysyisimme itseltämme ja rakkailtamme, miltä tuntuu ja mitä todella tarvitsemme ja toivomme? Ovatko kaikki menomme välttämättömiä?