Ennalta ehkäisevä parisuhde- ja perhetyö on onneksi valtakunnallisestikin kasvamassa ja valtion avustamana vahvistetaan eri toimijoiden moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista.
Viime laman seurauksista ja nykyajan kiireellisen suoritusyhteiskuntamme vaikutuksista on syytä puhua. Jokainen ihminen ansaitsisi paikan, jossa fysiologisten tarpeiden lisäksi täyttyvät turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden, rakkauden, arvostamisen ja yksityisyyden tarpeet. Koti on parhaimmillaan sielujen läsnäolon turvasatama, jossa kaikki perheenjäsenet saavat tarpeilleen täyttymyksen.
Työssäni Vaasan perheasiain neuvottelukeskuksessa pidin perhevalmennuksen osana luentoja lapsen syntymän vaikutuksista parisuhteeseen sekä isäksi ja äidiksi kasvamisesta. Olen viime vuosina kiertänyt kouluilla, päiväkodeissa, seurakuntien tiloissa, kokoussaleissa ja eri työyhteisöissä luennoimassa
Otathan yhteyttä, mikäli olet järjestämässä yleisötilaisuutta, vanhempainiltaa, tmv. Mielelläni suunnittelen toiveittenne mukaan luennon, koulutuspäivän tai -kokonaisuuden.
Voin toimittaa etukäteen lehtipuffin tarpeidenne mukaan. Kuvagalleriasta löydät lehdistökuviani.
Tmi Tuula Pukkala
p. 0400 565 761
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen