Työkaverisi saa tunnustusta hyvin tekemästään työstä. Oletko onnellinen hänen puolestaan vai harmittaako sinua, kun jäit itse vaille kunniaa? Tuttu koneyrittäjä ostaa lisää kalustoa saatuaan lisäurakoita. Oletko suivaantunut, kun häntä onnistaa vai ajatteletko, miten lujilla tuttavasi on ja toivot hänelle hyvää? Mietitkö toisinaan, miten sisaruksillasi menee hyvin ja harmittelet omaa osaasi vai uskotko, että niin heillä kuin sinullakin on omat haasteenne? Oletko puolisosi kanssa samalla puolella vai pitääkö sinun vertailla, kumpi on tai oli parempi, pätevämpi tai taitavampi?
Pohditko toisista uutisia kuullessasi tai lehdistä lukiessasi, miten osaton olet ja kuinka raivostuttavan hyvin toisilla menee? Seuranasi taitaa kulkea kitkerä kateus, jota on vaikea tunnistaa. Pahimmillaan kateus on tuhoavaa, jos mikään ei elämässä tyydytä, vaan aina löytyy lisää kadehdittavaa.
Työyhteisöissä kateudesta seuraa ivaa, mitätöintiä, kontrollointia, vahingoniloa, juoruilua, tietojen pihtaamista ja jopa vallanhalua. Toisten erilaisuudesta voi muodostua esimiehellekin uhka, ja esimies voi yrittää jarruttaa työntekijöidensä kehitystä, jos kokee heidät itseään paremmiksi. Mikään materia, maine, onni tai onnistuminen ei riitä kateuden nälän tyydyttämiseen, vaan kateellisen ihmisen on uskallettava kohdata katkeruutta tuova sisäinen seuralaisensa.
Kateus on tuskallista, jos koko ajan ajattelee, että toisella on jotakin, mitä itsellä ei ole, mutta toivoisi olevan. Toisinaan kadehtii sellaista, mihin itse ei voi vaikuttaa. Monet lapsettomat kadehtivat suunnattomasti niitä, joiden on helppoa tulla äidiksi tai isäksi. Terveytensä menettäneet saattavat kadehtia terveitä, joille liikkuminen ja lukemattomat elämän touhut ovat itsestäänselvyyksiä. Koulussa lapset saattavat kadehtia hyvin menestyviä ja lahjakkaita ikätovereitaan, mikäli oppiminen itselle yrityksestä huolimatta on vaikeaa. Elämässä ei onneksi ole annettu kilo-, metri- tai mittamäärin iloa, onnea, rakkautta, terveyttä, menestymistä ja kaikkea hyvää, vaan monet tavoiteltavat asiat ovat olemassa meille kaikille. Elämän aarteet, mitä toiset saavat, eivät ole itseltä pois.
Kateuden tunnustamiseen liittyy häpeää. Ne harvat, jotka tunnistavat kadehtivansa, voivat oppia itsestään. Kateutta synnyttävät asiat auttavat hahmottamaan itselle tärkeitä asioita eli kateus voi terveenä tunteena motivoida itsensä kehittämiseen, jos vaikka työyhteisössä päättää opetella uusia asioita tai taitoja. Joku saattaa kateuden voimalla alkaa huolehtia itsestään ja parhaimmillaan saada paremman itsetunnon. Heikko itsetunto on usein häpeän varjostama ja siksi terveen itsetunnon omaavat harvemmin kärsivät kateudesta. Kateutta pidetäänkin rakkauden ja arvon kokemisen puutteena.
Kateuden tunnustaminen usein laukaisee surun siitä, mitä vaille on jäänyt tai mitä enää ei voi saada. Surua on helpompi työstää kuin kateutta, josta on tullut ihmiselle selviämiskeino vaikeiden vaille jäämisen kokemusten jälkeen. Kadehtivan elämä yleensä muuttuu valoisammaksi, mikäli kykenee pääsemään oman kateutensa juurille.
Kateus on tuttu tunne jokaiselle. Jos lapsuudessa on kasvatettu vertailun ja kilpailun keinoin, voi itsestä tuntua, että muut ovat aina parempia tai taitavampia. Toisten osana on voinut olla koti, jossa myönteistä palautetta on vältetty, että lapset eivät ylpistyisi tai palautetta on annettu vain epäonnistumisista. Näistä kodeista lähtee maailmalle epävarmoja ja itseään mitätöiviä nuoria, jotka liian usein ajattelevat, miten paljon paremmin muilla menee. Heillä on usein vaikeuksia jopa rakkauden vastaanottamisessa, jota työyhteisöissä annetaan ohjeiden ja neuvojen muodossa. Kateudesta kärsivä kokee kestämättömänä sen, että toinen osaa neuvoessaan jotakin paremmin.
Rakkaus ei kadehdi, sanoo elämänviisauksia täynnä oleva kirja. Rakkaus on empaattisuutta eli kykyä asettua toisen asemaan. Ne, jotka saavat osakseen pyyteetöntä rakkautta ilman ansioita, ovat vahvemmin yhteydessä omiin tunteisiinsa ja kokevat olevansa riittäviä – itselleen ja toisille.
Kukaan ei synny kateellisena, vaan kateelliseksi kasvetaan. On surullista, jos ei ole saanut kasvaessaan empaattisuutta osakseen tai kasvuperheessä päivitellään vuodesta toiseen toisten elämää, jolloin oman elämän aarteet voivat jäädä näkemättä. Joskus kateuden pelossa jopa kehotetaan kätkemään onni, että toiset eivät olisi kateellisia.
Taittakaamme kateudelta niskat itsekkäistä ajatuksista pois pyrkimällä! Toisiimme tutustumalla pääsemme eroon luuloistamme ja saatamme huomata, miten kovasti toinen on tehnyt työtä oppiakseen ja onnistuakseen. Ja vaikka hän ei olisi tehnyt mitään hyvää saavuttaakseen, hänelläkin on oikeus saada elämän tarjoamia lahjoja. Avatkaamme empaattisuudelle ja kiitollisuudelle ovet, jotta pystymme näkemään erilaisuuden rikkautena, joka hyödyttää yleensä enemmän yhteisöjä kuin asianomaista itseään.