Opetussuunnitelman lauseilla ”Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea.” pyritään varmistamaan lasten ja nuorten osaaminen ja taidot. Tämän lisäksi opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulujen pitää kehittää toimintatapojaan siten, että oppilaiden mielenkiinto ja motivaatio oppimiseen lisääntyy. Keskeistä on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemuksia jokaiselle oppilaalle.
Otsikko uskoakseni herättää ajatuksia ja tunteita – ainakin minussa. Suomalaisen koulun vahvuus on ollut siinä, että aina on pystytty pitämään huolta heistä, jotka ovat vaarassa pudota kyydistä. Pisa-tutkimuksen ja muiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kaikkein heikoimpien osaajien määrä on meillä suhteellisesti pienempi kuin OECD-maissa keskimäärin. Saamme olla suomalaisina tästä ylpeitä, mutta saman tien pyydän ajattelemaan lahjakkaita.
Väitetään nimittäin, että useissa maamme kouluissa mennään heikoimpien ja apua tarvisevien ehdoilla, koska he synnyttävät huolta kasvattajien mielissä. Valitettavasti tästä voi seurata lahjakkaiden turhautuminen, kun heille helpolta tai itsestäänselvältä tuntuvaa asiaa selitetään uudelleen. Onneksi kouluissa on tarjolla eri oppimisen tuen muotoja, joilla asioiden sisäistämistä tai oppimista edistetään. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut ja erityiset apuvälineet. Kouluilla annetaan tukea niin kauan ja sen tasoisena kuin se on tarpeellista. Useimmilla kouluilla kannattelua tarvitsevien oppilaiden vieressä on ohjaaja tai he käyvät osa-aikaisessa erityisopetuksessa, jolloin he saavat yksilöllistä tukea tai tarvitsemaansa huomiota. Tällöin luokan toiset oppilaat eivät ainakaan joudu odottamaan opetettavan asian etenemistä.
Opetussuunnitelman lauseilla ”Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Tässä oppilas tarvitsee kannustusta ja yksilöllistä tukea.” pyritään varmistamaan lasten ja nuorten osaaminen ja taidot. Tämän lisäksi opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulujen pitää kehittää toimintatapojaan siten, että oppilaiden mielenkiinto ja motivaatio oppimiseen lisääntyy. Keskeistä on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemuksia jokaiselle oppilaalle. Kannustuksen ja yksilöllisen tuen antaminen lahjakkaille on yhtä tärkeää kuin oppimisvaikeuksista, käyttäytymisen ja keskittymisen häiriöistä kärsiville oppilaille. Tehtävät voivat olla monipuolisia sekä alas- että ylöspäin eriyttäviä. Luokan jokainen oppilas voi tehdä saman tehtävän eri tavoin oman kapasiteettinsa mukaan. Tukiopetusta tai osa-aikaista erityisopetusta lahjakkaat harvoin saavat, sillä siihen ei kouluilla ole resursseja tai rehellisesti sanottuna resurssit käytetään lapsiin ja nuoriin, jotka eivät omin voimin saavuta riittävää osaamistasoa.
Luokanopettaja ja erityisopettaja tekevät pedagogisen arvion oppilaasta, mikäli todetaan yleisen tuen riittämättömyys ja tehostetun tuen välttämättömyys. Oppilaan huoltaja ja oppilas osallistuvat arvion tekemiseen, minkä lisäksi pedagogista arviota tarkastellaan oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Arvio sisältää tarkan kuvauksen siitä, millaista tukea oppilas tarvitsee oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä, mikä on tavattoman arvokasta kyseisen lapsen kannalta. Aikaa ja voimavaroja todellakin käytetään paljon pedagogisten arvioiden tekemiseen ja oppilashuollon kokoontumisiin. Arvioita tehneenä ja kokouksissa istuneena olen usein harmitellut lahjakkaiden lasten sijaa. Olisi mukavaa tietää, onko maassamme kouluja, joissa ammattilaiset pohtivat yhdessä, millä koulun keinoilla erityisosaajia voitaisiin tukea nykyistä paremmin.
Tasoryhmät olivat aiemmin ratkaisu, mutta ne poistettiin peruskouluista vuonna 1985, koska halutiin taata kaikille yläasteikäisille ns. lukiokelpoisuus. Tasoeroja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tiedetään, että jo kouluun tullessa oppilaiden perusvalmiuksissa on eroja liittyen heidän huoltajiensa koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan. Joidenkin oppilaiden suomen kieli on hatara, toiset kärsivät keskittymisvaikeuksista, joidenkin kotiolot vievät lapsen oppimiselta voimia, geneettiset erot on myönnettävä ja myös vanhempien kiinnostus lapsensa koulutyötä kohtaan vaikuttaa oppimiseen.
Nykyisessä opetussuunnitelmassa oppilaat saavat valita valinnaisaineita, joiden tarkoituksena on syventää ja laajentaa oppilaan osaamista valintansa mukaisesti. Lisäksi kouluissa toteutetaan vuosittain MOK-viikko eli monialainen oppimiskokonaisuus, jota voisi luonnehtia jonkun aiheen tai asian laaja-alaiseksi projektiluonteiseksi tutkimiseksi. Valinnaisaineet ja MOK-viikot tarjoavat kaikille oppilaille mielekkäitä ja yksilöllisiä oppimiskokemuksia.
Yhteisopettajuus on koulussa yksi avain lahjakkaiden huomioimiseen. Tasoryhmien sijaan tänä päivänä puhutaan joustavista opetusryhmistä ts. oppilas ei ole pysyvästi sijoitettuna taitotasoiseen ryhmäänsä, vaan hänet voidaan joustavasti vaihtaa ryhmästä toiseen. Tämän voi toteuttaa parhaiten, mikäli lukujärjestyksessä on sama oppiaine samaan aikaan ikätason kaikilla ryhmillä ja koulussa käytetään yhteisopettajuutta. Tällöin alun taitotasojen selvittämisen jälkeen esimerkiksi matematiikkaa opettavat luokanopettajat ja erityisopettaja sekä käytettävissä olevat ohjaajat voisivat halutessaan jakaa luokkien oppilaat ryhmiin jonkun jakson ajaksi heidän taitotasojensa mukaan. Kullakin opettajalla on ryhmä, jossa oppilaat saavat omien taitojensa mukaisesti sopivasti haasteita.
Aihe lahjakkaiden huomioimisesta on tärkeä. Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen on huolissaan huippuosaajien vähenemisestä Suomessa. Hänen mukaansa ”huippuosaajista kasvaa niitä tulenkantajia, joiden vastuulla tulee olemaan suuri osa Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. He tulevat osaamisellaan ja edelläkävijyydellään tuottamaan innovaatioita, uusia myytäviä tuotteita, luonnon hyvinvoinninkin turvaavia keksintöjä ja toimintamalleja ja niin edelleen”. Olen Luukkaisen kanssa täysin samaa mieltä ja toivon, että maamme kouluissa myös lahjakkailla olisi jatkossa yhtäläiset oikeudet tukea tarvitsevien kanssa.