Maalla asuva tuttavani kertoi, miten heidän vieraansa pääkaupunkiseudulta oli hämmästellyt useampaan kertaan maaseudun elämää: ”Miten täällä voi saada aikansa kulumaan? Pitääkö teidän aina lähteä kaupunkiin, kun haluatte tehdä jotakin?” Vilinästä maalle tullut äiti oli vuosien ajan ohjelmoinut viikkojaan ja ei nytkään tahtonut päästää irti aikatauluttamisesta, vaan itsepintaisesti tahtoi viedä maalla asuvat tuttavansa sekä perheensä huvipuiston tarjoamaan hauskan pitoon. Lapsensa olisivat olleet valmiita viettämään aikaa rauhallisessa miljöössä, mutta äidin mielestä lomalla piti käydä vähintäänkin huvipuistossa.
Vanhemmat totuttavat lapset monenlaisiin asioihin, joihin vapaa-ajan viettäminenkin kuuluu. On vanhempia, jotka olettavat, että lapsilla täytyy olla koko ajan järjestettyä ohjelmaa, mistä johtuen heidän lapsensa eivät tiedä muusta ja vähitellen alkavat vaatia aikuisten keksimää ohjelmaa. Luonto tarjoaa mielikuvitukselle siivet, mikäli vanhempina kykenemme luottamaan lastemme luovuuteen ja jätämme suurelta osin järjestämättä heidän vapaa-aikansa ohjelman. Vanhempina on mukavaa katsoa lasten itsensä keksimää riemua ja heidän sopimiaan leikkisääntöjä. Lapset eivät tarvitse kokoaikaista ohjelmointia, vaan leikkiminen ja omat mukavat puuhastelut tarvitsevat lapsen mielessä tilan – oloajan. Arvokasta on oppia jo lapsena sekin, että joskus on tylsää.
Kesä alkaa olla kauneimmillaan, mikä merkitsee lomasuunnittelua monessa perheessä. On hienoa päästä tekemään jotakin sellaista, mitä arjen keskellä ei ennätä. Lomalla käydään kauempana asuvien ystävien ja sukulaisten luona, mökkeillään, matkaillaan, juhlitaan, käydään festareilla, tehdään rästitöitä ja vietetään päiviä vesi-, huvi- ja toimintapuistoissa. Joidenkin lomat ovat erilaisin toimin ja ohjelmin täyteen buukattuja. Toisille sopii suunnitelmallisuus ja jopa lomasuunnittelu niinkin äärilleen vietynä, että suunnitelmaa vailla olevat päivät täyttyvät kaikella sillä, mitä ei suunniteltuina päivinä ehditä tehdä. Pitäähän sitä lomallakin pestä pyykkiä, käydä kaupassa ja huolehtia ruokahuollosta.
Loma on monelle ennen kaikkea arjesta irtaantumista. Jos työhön palatessa pitää miettiä pidempään työsähköpostin salasanaa, tietää irtaantuneensa työstä. Mukavalta tuntuu sekin, jos ei tiedä, mitä viikkoa tai päivää eletään, jolloin todennäköisesti on päässyt irti arjen rytmistä. Lomalla olisi rentouttavaa, jos päätökset ja sopimukset olisivat saatan -ajatuksella tehtyjä: ’Saatan lomallani lähteä…’, ’Tänä kesänä saatan järjestellä valokuvat tai saatan siivota ullakon.’ Varmuudella sovitut tapaamiset tai oman mielen sisällä tehdyt päätökset voivat kuormittaa loma-aikaan ja toteutumattomina saattavat loman lopuilla harmittaa. Loma-ajaksi ei taida kannattaa lyödä lukkoon liian montaa asiaa, ettei turhaan aiheuttaisi itselle ja muille pettymyksiä.
Spontaanius ja ex tempore -ajattelu saattaisi tuoda ainakin lomalla iloa! Olen monen kuullut sanovan, että tässä ja nyt -elämää elävät saavat pikku-hetkistä valtavasti onnea. He kaatavat lasin täyteen herkullista juomaansa, kiikuttavat nojatuolin ulos ja nappaavat käteensä päivän lehden, kun aurinko kurkistaa pilven takaa. Heidän mielensä ei synkisty, jos suunnitelmat muuttuvat. He päinvastoin innostuvat, kun siivouspäivä keskeytyy ystävän soittaessa ja ehdottaessa jotakin jännää tekemistä. Harvat työt katoavat itsestään, aika monia asioita voi jatkaa myöhemmin tai tehdä toisella kertaa ja useimmiten ei voi olla ihan varma, saako samanlaista mielenkiintoiselta tuntuvaa tarjousta uudelleen.
Aika moni asia maksaa, mutta onneksi on jotakin ilmaistakin. Suosittelen lukijoitani kokeilemaan tämän kesän lomallaan elämän tarjoamia edullisia iloja, joita voi tehdä yksin tai yhdessä rakkaiden kanssa ja aikatauluttamatta. Suomen kesän valoisuus on varmaa, pouta ja lämmin sää epävarmempaa. Valoisuudesta kannattaa nauttia yksin ja hyvässä seurassa. Mato-onginta tai kuutamouinti on hauskaa. Lapset innostuvat, jos ehdotatte teltassa nukkumista. Metsässä voi tehdä vaikka mitä! Geokätköily on jännää. Vanhoista lehdistä voi leikata kuvia, jotka tuovat hyvää mieltä tai muistuttavat jostakin vanhasta kivasta tapahtumasta. Tikanheittokilpailuun voi haastaa naapuritkin. Vesisotaa voivat leikkiä muutkin kuin rakastuneet. Leipähyllystä voi ostaa sellaistakin leipää, mitä ei ole ennen maistanut. Aamukaste tuntuu mielettömältä paljain jaloin ja sumun voi tuntea ripsissä. Saunan jälkeen voi antaa tuulen kuivata pyyhkeen sijaan. Aamuruuan antamista kissalle voi viivytellä, sillä kiehnaavan kissan häntä jalkaa vasten kutittaa mukavasti. Päivä ilman elektroniikkaa on erityinen. Illalla nukkumaan mennessä naurattaa, jos on koko päivän pystynyt olemaan sanomatta ”ei”. Eväsretkelle voi lähteä ihan milloin vaan. Ulkona kuivattua pyykkiä kannattaa nuuskutella. Ystävä voisi ilahtua herkullisesta mansikkakakusta. Lapsuuden lempikirjan saa lukea uudelleen. Tuttavista tai vieraistakin ihmisistä voi tulla kavereita. Kävely kaatosateessa kesken saunomisen on vilvoittavaa. Jonkun uuden asian oppiminen innoittaa. Omaan kotiseutuun tutustuminen turistin lailla on silmiä avaava kokemus. Mukavaa kesälomaa!