Kahvinkeittimen vierestä ahkera mies löytää kirjeen, jonka sisältönä on yhteyden menetys.
”Mietin, etkö oikeasti ymmärrä? Muutaman vuoden olen pohtinut, että tätä elämää en halua. Haluan avioeron, sillä en voi hyvin ja en usko enää lupauksiisi. En halua aina olla kakkonen – sinulle työ on aina ollut minua ja perhettä tärkeämpää. Monet suunnitelmistamme ovat saaneet väistyä, kun urakat ovat vieneet sinua. Totta kai työ on tärkeää; ilman sitä emme olisi pärjänneet, mutta..
Viime vuodet olet ollut aina kireä ja toisten tavoitettavissa, usein poissaoleva ja myöhästelevä. Et enää välitä, miltä näytät tai mitä syöt. Huolia hukuttaaksesi käytät vapaa-aikanasi alkoholia aivan liikaa meistä välittämättä. Et edes tiedä, mitä lapsille ja minulle kuuluu – perheemme ei ole enää perhe, vaan sinä ja me muut.
Meillä on yhteiset lapset ja koti. Meillä on yhteistä velkaa ja on meillä yhteisiä muistojakin. Mitä muuta meillä on? Ei enää aikaa ja sanoja toisillemme, ei keskinäistä yhteyttä, ei hellyyttä, ei yhteisiä ystäviä, ei yhteistä tekemistä, ei suunnitelmia ja haaveita, eikä yhteistä tulevaisuutta. Olen pahoillani – en jaksa enää.”
Nämä puhuttelevat sanat ovat liiankin tavallisia monen elämässä. Joskus vasta sana ERO herättää huomaamaan, mitä on menettämässä. Kaikkien lasten ja heidän vanhempiensakin vuoksi toivoisin, että perheiden aikuiset kantaisivat vastuunsa ja antaisivat kumppanilleen korjaamisen mahdollisuuksia. Toista ei välttämättä osaa rakastaa oikealla tavalla, vaan pitää tiedustella, mistä toinen tuntee tai tuntisi olevansa rakastettu.
On mahdollista, että vuodet täyttävät elämän, eikä elämä täytä vuosia. Yhdessä eläneet puolisot eivät enää tunne toisiaan, kun suhteesta ei ole pidetty huolta. Parisuhteessa puolisot rakentavat suhdetta tiedostaen ja tiedostamatta. Kummankin kasvuperhe, aikaisemmat kokemukset ja ihmissuhteet kehystävät puolisoiden parisuhdetaitoja.
Suhde voi olla parantua, kun edes toinen puolisoista tiedostaa tunteista ja tarpeista puhumisen tärkeyden ajoissa. Parhaimmillaan molemmilla puolisoilla on alusta saakka halu pitää kiinni yhteydestä, jota varjelevat aikaa, tilaa ja läheisyyttä antamalla sekä menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta keskustelemalla ts. oman mielensä sisäistä jakamalla.
Parisuhde päättyy, kun toinen lopettaa yrittämisen. Pariterapeuttina tiedustelen asiakkailtani, haluavatko molemmat vielä yrittää ja onko vielä toivoa. Kerron aina, että maltti on valttia ihmissuhteissa, joiden hyvinvointia vielä jälkipolvetkin saavat lahjakseen. Ihastelen ääneen, mikäli huomaan, että puolisot ovat tulleet ajoissa. Kannustan ja rohkaisen puolisoita tutkimaan suhdettaan ja löytämään uusia tapoja olla lähellä ja rakastaa. Teen kaikkeni auttaakseni heitä rakentamaan suhdetta, jossa he voivat kokea olevansa samalla puolella. Mikään ei ole arvokkaampaa kuin yhteys rakkaaseen!