Suomi on täyttänyt 99 vuotta ja lähes kolme miljoona ihmistä on ihastellut televisionsa äärellä linnan juhlien pukuloistoa. Tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana oli Suomen vahvuudet, minkä vuoksi perinteisesti linnaan saapuivat ensimmäisinä vieraina veteraanit Sibeliuksen Jääkärimarssin soidessa.
Katsoin sotaveteraani Tauno Hämäläisen liikuttavan haastattelun. Satavuotiaan elämää nähneen miehen mukaan Suomen yhtenäisyyden luomisessa keskeinen tekijä oli kansakoulu. Hänen mukaansa kukaan ei kyseenalaistanut, vaan jokainen teki sen, mitä annettiin tehtäväksi. Tauno Hämäläinen kertoi nuorena olleensa suojeluskuntalaispoikien kanssa juomassa teetä, kun tultiin huutaen kertomaan, että sota on alkanut. Koko päivän tulitus Venäjältä jatkui tauotta ja Hämäläinen yhdessä toisten poikien kanssa purki ensimmäisen sotapäivän vaarallisia räjähteitä valtion asevarastolla. Tauno Hämäläinen sanoi, ettei tullut mieleenkään karkuun kipittäminen, vaan jokainen tiesi, että hanttiin pistämättä käy erittäin huonosti.
Taannoin sain olla mukana mieleenpainuvassa seurakunnan järjestämässä päivänavauksessa. Pastori oli ottanut mukaansa kaksi eri paksuista, narulla yhteen sidottu risunippua. Päivänavauksessa läsnä olleet lapset saivat yrittää katkaista ensin paksumpaa risunippua onnistumatta siinä. Pian pastori antoi ohuemman risunipun, joka sekään ei katkennut lukuisten lasten yrityksistä huolimatta. Pastori hymyillen kertoi, että toinen toisiimme tukeutumalla kuin yksittäiset risut nippuun sidottuna meistä tulee vahvoja – paljon vahvempia kuin yksinämme. Myöhemmin pastori avasi pienemmän risunipun ja antoi yksittäiset risut lapsille katkottaviksi. Kuivien oksien katkeillessa hän kertoi risujen symboloivan elämän ongelmia, joista kukaan ei selviä kaikkia kerralla ratkaisemalla. Ongelmat on syytä pilkkoa pienemmiksi kuten nippu yksittäisiksi oksiksi. Toivottavasti pastorin viisaat sanat jäivät lasten muistoihin! Sydämestäni uskon, että niin he nuoriksi aikuisiksi kasvaessaan, kuten meidän isänmaatamme aikoinaan puolustaneet nuoret, tosipaikan tullen löytäisivät yhteishengen, jonka voimin me olemme vahvempia.
Entisajan kansakoulun ja tämän päivän peruskoulun tehtävänä on ollut ja on pyrkiä kasvattamaan oppilaista tasapainoisia ja vastuuntuntoisia sekä yhteistyökykyisiä ja rauhantahtoisia yhteiskunnan jäseniä. Tauno Hämäläisen mukaan kansakoulu nimenomaan kasvatti yhteistyökykyisiä nuoria ja meillä todellakin on todisteita siitä, koska saamme juhlia lähes satavuotiasta Suomeamme. Vanhempana ja ammatikseni kasvattajana mietin, mitä kaikkea yhteistyökykyisyys merkitsee. Erilaisuuden hyväksyminen, oikeassa olemista luopuminen, yhdessä tekemiseen luottaminen ja omaan käyttäytymiseen keskittyminen toisten arvostelun sijaan taitavat olla yhteistyökyvyn taikavälineitä. Yhteinen tavoite lisää luonnollisesti yhteistyökykyisyyttä. Sodassa ei ollut epäselvää, mikä oli yhteinen tavoite. Voisiko nykyinen tavoitteemme olla Suomi, jonka asukkaat voisivat paremmin?
Kokonaisuus muodostuu paloista kuten risunippu risuista. Kenenkään ei tarvitse osata kaikkea, vaan voimme opetella meille luontaisesti sopivia taitoja, jotka muodostavat toisten ihmisten taitojen kanssa loistavan kokonaisuuden. Työyhteisössä palapeli rakentuu hienoista ihmisistä, jotka arvostavat toistensa osaamista. Kouluilla ja työpaikoilla on vastuita ja työtehtäviä, jotka kyseenalaistamatta on mahdollista hoitaa, kuten Tauno Hämäläinen kertoi sotaa käyneiden nuorten miesten tehneen.
Kansakoulun aikaan lapset ja nuoret eivät uskaltaneet kyseenalaistaa, vaikka siihen taatusti olisi toisinaan ollut aihettakin. Peruskoulun aikaan kyseenalaistamista on tietoisesti opetettu, mikä on erittäin perusteltua monissa asioissa. Yksilön vapauksia painottava arvomaailma korostaa kyseenalaistamista ja yhteiskuntamme toimimisen ehtoina olevia lakeja ja sääntöjä on mahdotonta kyseenalaistaa. Mitä siis voimme tehdä?
Kasvattajien tärkein tehtävä lienee vastuuntuntoisuuteen ohjaamisessa. Rajoja kiristetään, mikäli lapsi ei kykene vastuullisuuteen. Vapaus lisääntyy, mikäli nuori osoittaa vastuullisuutta. Kyseenalaistajiksi meistä on vasta sitten, kun kannamme itsestämme vastuun ja kykenemme kantamaan jopa toisista vastuuta! Yhteistyön siemenet on kylvetty, kun kasvattajien asettamat rajat ovat siirtyneet nuoren sisäiseksi itsekuriksi.