Kansainvälisyydellä tarkoitetaan kansojen tai valtioiden välisiä asioita. Globalisaatio puolestaan viittaa maailmanlaajuiseen verkostoitumiseen ja maailman yhdistymisprosessiin, jonka tavoitteena voi olla tietynlainen maailmankansalaisuus. On mielenkiintoista pohtia, mitä yhdistymisellä tarkkaan ottaen tarkoitetaan; minulle se merkitsee monenlaista toimintaa ja yhteyttä kansojen välillä.
Hyvää eri kansojen yhdistymisessä on luonnollisesti geneettisten perimien sekoittuminen, jonka myötä tiettyjen geenivirheiden aiheuttamat sairaudet vähenevät. Yhdistymisen en näe merkitsevän kansojen sulautumista toisiinsa, sillä elämän rikkautta on erilaisuus. Olisi kamalaa, jos kaikki kansat sulautuisivat toisiinsa niin, että enää ei tiedettäisi, minkä kansan tavoista, perinteistä tai tarinoista puhutaan. Pahinta olisi, jos sulautumisen myötä hylkäisi oman kielensä ja kulttuurinsa sekä omaksuisi asuinpaikkansa valta-kulttuurin, mikä uskoakseni on harvinaista. Kenenkään etu ei olisi sekään, että maahan muuttajana pitäisi tiukasti kiinni omasta kulttuuristaan ja vetäytyisi kanssakäymisestä asuinmaansa väestön kanssa. Tavallisempaa lienee integroituminen, jossa maahan muuttavat omaksuvat uusia asioita, mutta pitävät sopivasti kiinni juuristaan.
Maahanmuuttajat usein elävät omissa yhteisöissään tai ainakin pitävät tiiviisti yhteyttä oman kansansa kanssa. Näin heidän on mahdollista jatkaa omia perinteitään vieraassa maassa. Toisinaan se kuitenkin johtaa ulkopuolisuuden kokemiseen tai jopa syrjäytymiseen, mikä sekään ei ole harvinaista. Juuri taannoin kuulin erään 90-vuotiaan Italiasta 60 vuotta sitten Australiaan muuttaneen miehen kaipaavan edelleen kotimaahansa, jota hän kuulemma pitää kotinaan. Mies oli elänyt italialaisten ympäröimänä, eikä ollut oppinut sujuvaa englantia.
Melbournessa asuessamme olemme kokeneet asuvamme ns. kansainvälisyyden keskuksessa. Taitavat Australian alkuperäisväestöksi luokitella ainoastaan 40 000 – 50 000 vuotta ennen ajanlaskua Aasiasta muuttaneet kivikauden ihmiset, jotka ovat tämän päivän aboriginaalien esi-isiä. Eurooppalaisjuuriset ovat asuttaneet Australiaa 1600-luvulta alkaen; suurin osa Brittein saarilta muuttaneita. Tällä hetkellä Australian väestössä on paljon Intiasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Pakistanista, Vietnamista, Etelä-Afrikasta, Nepalista ja Malesiasta muuttaneita. Kansainvälisissä kouluissa saattaa olla oppilaita yli viidestäkymmenestä eri maasta ja on yliopistoja, joissa on eniten aasialaisia opiskelijoita.
Monikulttuurisessa ympäristössä elävät ihmiset pitävät luonnollisena erilaisuutta, mutta se ei pelkästään riitä. Tarvitaan kansainvälisyyskasvatusta tai globaalikasvatusta, jotta kaikilla ihmisillä olisi riittävästi ymmärrystä kestävän kehityksen edellytyksistä. YK:n Agenda 2030-hankkeen tavoitteena on taata luonnon kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva maailma vuoteen 2030 mennessä. Paljon on tehtävää, sillä pyrkimyksenä on edistää kestäviä elämäntapoja, ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, rauhaa ja väkivallattomuutta, kulttuurien monimuotoisuutta, yhteistyötä ja erilaisten kulttuurien arvostamista.
Australiassa asuessamme olemme saaneet kertoa Suomesta useita kertoja. Eniten ihmisiä näyttää kiinnostavan erilainen luontomme, mihin on helppo yhtyä. Australian erilainen luonto on meidätkin hurmannut. Vähemmän ihmisiä kiinnostaa kulttuurien erilaisuus ja oletan sen liittyvän useimmiten siihen, että vieraaseen kulttuuriin ei liity muistoja ja kokemuksia, ehkä vain ajatuksia. Pitää asua jonkin aikaa ’tuossa vieraassa’, jotta löytyy ymmärrystä itsen ja vieraan välille. Vieras kulttuuri herkistää ja tekee vastaanottavaisemmaksi näkemään asioita, joita on vaikea tiedostaa ennen vieraassa asumista. On ollut todella upeaa löytää itsestään, arvoistaan ja perinteistään piirteitä, joita ylpeänä haluan osoittaa olevan olemassa! Tulevia luentoaiheita vilistää mielessäni ja yksi niistä tulee olemaan ’Arvokasvatus monimuotoisessa maailmassamme’.